Kysymys: Useimpien Euroopan maiden parlamenteissa on edustettuna kohtuullisen kokoinen liberaalipuolue. Miksi ei Suomessa, ovatko suomalaiset tavallista konservatiivisempaa kansaa?
Vastaus: Syyt siihen, miksi Suomen eduskunnassa ja muutaman muun Euroopan maan parlamenteissa ei ole liberaalipuoluetta ovat historiallisia. Suomen eduskunnassa oli edustettuna liberaalipuolue eri nimillä aina vuoteen 1982 asti, ja sen jälkeen vielä hetkisen aikaa 1991-1999.
Vielä vuoden 1975 vaaleissa Liberaalinen Kansanpuolue (LKP) oli Pekka Tarjanteen johdolla voittanut 6,5% äänistä ja yhdeksän kansanedustajaa. Puolueen vaikeudet alkoivat vuonna 1978, jolloin sen puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Itälä (myöhemmän kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän setä).
Itälän päämääränä oli kasvattaa puolueen kokoa, ja tämän saavuttamiseksi aloitettiin ns. "keskiluokkaprojekti". 1970-luku oli vasemmistoradikalismin aikaa, eikä liberalismi ollut muodissa. Työväenluokassa oli vahva luokkatietoisuus, ja sosialististen aatteiden kannatus oli nousussa. LKP:n johdossa ajateltiin, että jos epämuodikkaasta aatteesta päästäisiin eroon ja voitaisiin vedota keskiluokkaan, puolueen kannatus saataisiin nousuun. Niinpä LKP ilmoitti ettei enää ole liberaalinen puolue ja julistautui keskiluokan etujen ajajaksi.
Toisin kuin työväenluokalla, keskiluokalla ei kuitenkaan ole varsinaista luokkatietoisuutta, eikä se äänestä samassa määrin yhtenäisenä ryhmänä tiettyä puoluetta tai puolueita. Kun LKP oli lisäksi kääntänyt selkänsä liberalismille, monet aatteelliset liberaalit käänsivät selkänsä puolueelle, ja sen kannatus putosi vuoden 1979 eduskuntavaaleissa 4,8%:iin ja kansanedustajien määrä neljään, varmasti ansaitustikin.
LKP oli kuitenkin ottanut velkaa Helsingin Haagaan rakennettavaa puoluetaloa ja vaalikampanjaansa varten, ja puoluetuen romahdettua kansanedustajien lukumäärän myötä nuo velat uhkasivat kaatua puoluejohdon niskaan. Vuonna 1982 puoluejohto sopi yhdistymisestä Keskustapuolueeseen, joka lupasi turvata LKP:lle seuraavan vaalikauden aikana tietyn osuuden puoluetuesta, jonka turvin se voisi maksaa velkansa.
Uutinen yhdistymisestä tuli yllätyksenä jopa monille johtaville puolueen jäsenille, jotka saivat kuulla siitä radiosta tai televisiosta. Kaikesta huolimatta puoluehallituksen esitys yhdistymisestä meni läpi puoluekokouksessa Joensuussa. Seuraukset nähtiin vuoden 1983 eduskuntavaaleissa, joissa kannatus romahti 1%:iin ja puolue menetti loputkin kansanedustajansa.
Keskustapuolueen lupaamien rahojen turvin LKP kuitenkin selvisi veloistaan ja erosi Kepusta 1986. Kannatus ei kuitenkaan palannut entiselleen. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa puolue onnistui saamaan yhden kansanedustajan, mutta jo vuoden 1995 vaaleissa Nuorsuomalaiset kahmivat itselleen suurimman osan LKP:n kannatuksesta, jolloin LKP sai tyytyä 0,19% kannatukseen ja menetti ainoan kansanedustajansa.
Tämä ei olisi haitannut, jos Nuorsuomalaiset olisivat täyttäneet liberaalipuolueen paikan Suomen puoluekentällä, mutta valitettavasti uusi puolue jäi yhden vaalikauden tähdeksi, ja menetti molemmat kansanedustajansa jo vuoden 1999 vaaleissa. Nuorsuomalaiset päättivät vapaaehtoisesti lopettaa toimintansa, ja Nuorsuomalaisten äänestäjät ja kannattajat hajosivat eri puolueisiin, eikä LKP saanut menettämäänsä kannatusta takaisin. Koska LKP ei ollut saanut kansanedustajia vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa, se poistettiin puoluerekisteristä.
Vuonna 2000 Liberaalinen Kansanpuolue muutti nimensä muotoon Liberaalit. Vuonna 2002 se onnistui keräämään tarvittavat 5000 nimeä ja nousi jälleen puoluerekisteriin. Liberaalien uusin tavoiteohjelma on hyväksytty puoluekokouksessa vuonna 2006.
Onko Suomessa sitten tilaa liberaalipuolueelle? Väittäisin, että on, mutta siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
"Suomen eduskunnassa oli edustettuna liberaalipuolue eri nimillä aina vuoteen 1982 asti, ja sen jälkeen vielä hetkisen aikaa 1991-1999."
Ja kuinkahan liberaaleja nämä "liberaalipuolueet" sinun mielestäsi olivat?
1991-95 kyseessä oli LKP ja 1999-95 Nuorsuomalaiset. Olivatko nämä sinun mielestäsi todella liberaaleja puolueita? Entäs ennen vuotta 1983 eduskunnassa ollut LKP edeltäjineen? Olivatko nämä sinun mielestäsi ihan aikuisten oikeasti liberaaleja puolueita?
Miten sinä oikein määrittelet liberaalin? Mihin vedät rajan liberaalin ja ei-liberaalin välille?
Mainitsemani liberaalipuolueet eivät olleet libertaarisia, vaan liberaalisia sanan laajassa merkityksessä. Jos katsotaan puolueita yleensäkin, ne ovat melkein aina sitoutuneet edustamaansa ideologiaan löyhemmin kuin kyseistä ideologiaa edustavat yksilöt, eivätkä niiden tavoitteet kovinkaan johdonmukaisesti vastaa niiden taustalla olevaa ideologiaa.
Jos hyväksyttäisiin tietyn ideologian edustajiksi vain ne puolueet, jotka tiukasti seuraavat ideologiaa jota ilmoittavat edustavansa, ei ainuttakaan sellaista taida nykyisin löytyä Suomen Eduskunnasta, eikä kovin monen muunkaan maan parlamentista. Syynä on yksinkertaisesti se, miten demokratia ja puoluelaitos toimivat.
Ja kyllä, tarkoitin mainitsemiasi puolueita.
Kysyit määritelmääni liberaalille, ja mihin vedän rajan liberaalin ja ei-liberaalin välille. Minun mielestäni liberaali on henkilö, joka noudattaa J. S. Millin kirjassaan "On Liberty" muotoilemaa periaatetta:
"The object of this Essay is to assert one very simple principle, as entitled to govern absolutely the dealings of society with the individual in the way of compulsion and control, whether the means used be physical force in the form of legal penalties, or the moral coercion of public opinion. That principle is, that the sole end for which mankind are warranted, individually or collectively, in interfering with the liberty of action of any of their number, is self-protection. That the only purpose for which power can be rightfully exercised over any member of a civilized community, against his will, is to prevent harm to others. His own good, either physical or moral, is not sufficient warrant. He cannot rightfully be compelled to do or forbear because it will be better for him to do so, because it will make him happier, because, in the opinion of others, to do so would be wise, or even right... The only part of the conduct of anyone, for which he is amenable to society, is that which concerns others. In the part which merely concerns himself, his independence is, of right, absolute. Over himself, over his own body and mind, the individual is sovereign."
Toinen hyväksyttävä muotoilu on se, jonka Immanuel Kant esitti esseessään "Über den Gemeinspruch: 'Das mag in der Theorie richtig sein, taugt aber nicht für die Praxis'"
"Man’s freedom as a human being, as a principle for the constitution of a commonwealth, can be expressed in the following formula. No-one can compel me to be happy in accordance with his conception of the welfare of others, for each may seek his happiness in whatever way he sees fit, so long as he does not infringe upon the freedom of others to pursue a similar end which can be reconciled with the freedom of everyone else within a workable general law – i.e. he must accord to others the same right as he enjoys himself."
Ymmärrän, etteivät kaikki ihmiset kykene noudattamaan tällaisia periaatteita 100% johdonmukaisesti, joten hyväksyn liberaaliksi myös henkilön, jolla esiintyy pientä epäjohdonmukaisuutta.
Puolueelle sallin vielä enemmän liikkumavaraa, sillä puolueissa on useita jäseniä, ja mitä useampia heitä on, sitä epätodennäköisempää, että kaikki heistä olisivat täysin sisäistäneet nämä periaatteet. Lisäksi politiikka on kompromisseja ja kauppaa, ja valitettavasti saavuttaakseen joitain tavoitteita joutuu usein luopumaan toisista, ainakin väliaikaisesti. Tämä ei ole mielestäni suinkaan hyvää tai toivottavaa, mutta tosiasia on, että käytännön politiikka eroaa poliittisesta teoriasta ja puolueet jos mitkä toimivat käytännön politiikan saralla.
Mutta jokin raja liberaalin ja ei-liberaalin välille on toki vedettävä. Minun nähdäkseni ainakaan sellainen henkilö, joka omaa tällaisia mielipiteitä ei missään tapauksessa ole liberaali, eikä hänellä mielestäni ole varaa arvostella muita liberalismin puutteesta.
Itseasiassa minä uskon, että liberaaleja löytyy eduskunnasta kun tulee liberaaleja, joita tavikset haluavat äänestää. On ihan turha kuvitella saavansa ääniä jos kukaan ei edes tunne ehdokasta. Se ei riitä, että kirjoittelee pari mielipidekirjoitusta siitä kuinka demarit taas pettivät. Täytyy olla oikeasti jotain tarjottavaa. Se edellyttäisi huomattavasti valovoimaisempia ehdokkaita, scenen sisäistä rauhaa ja aivan toisenlaista median käyttämistä. Tällä hetkellä edes libertaarit ja liberaalit eivät äänestä Liberaalit-puoluetta (en minä aikanaan). Puhumattakaan siitä, että tuntisivat halua kuulua siihen. Presidentin vaaleissakin lähinnä tapeltiin siitä kuka on liberaali ja kuka ei ole. Jos liberaalit esiintyvät hörhölaumana niin hörhölaumana meitä kohdellaan.
Puolue, joka ei jo ole edustettuna eduskunnassa, on sikäli noidankehässä, että koska sillä e ole valtaa, media ei ole kiinnostunut siitä, eikä sen siksi ole helppo saada itselleen (ainakaan positiivista) julkisuutta, jolloin äänestäjät eivät myöskään juuri tiedä siitä, eikä se siis saa juuri kannatusta, jota se tarvitsisi saadakseen valtaa ja sitä kautta median huomiota. Kun sillä ei ole kannatusta, valtaa eikä julkisuutta, sen ei ole myöskään helppo saada varteenotettavia kannattajia eikä rahoitusta.
Niinä harvoina kertoina, jolloin puolue on päässyt julkisuuteen, siitä annetut tiedot ovat lähinnä virheellisiä. Presidentinvaaleissa ei nähdäkseni tapeltu, puoluehan päätti olla osallistumatta niihin, eikä puolueen sisällä ole sen kummempia riitoja kuin muissakaan puolueissa (jos mitään ristiriitoja ei olisi, ei se olisi puoluekaan). Lähinnä sellaisen kuvan ovat antaneet medialle pari seikkailijaa, jotka matkallaan useiden puolueiden läpi hetkellisesti kävivät Liberaaleissa ennen siirtymistään seuraavaan puolueeseen.
Niin pienessä puolueessa kuin Liberaalit tuokin tietysti näyttää ulkopuolisesta paljon suuremmalta asialta, vaikka toinen häiriköistä oli aiemmin aiheuttanut häiriöitä mm. Kokoomuksessa ja Vihreissä, ja toinen oli aktiivisessa roolissa Remonttiryhmässä. Kun he eivät saaneet tahtoaan läpi, he aloittivat puolueen mustamaalauskampanjan. Mutta siinä vaiheessa he olivat jo puolueen ulkopuolella, toinen erotettuna ja toinen itse eronneena, eikä ongelmaa voi siksi nähdäkseni pitää puolueen sisäisenä.
Lähetä kommentti