Kysymys: Useimpien Euroopan maiden parlamenteissa on edustettuna kohtuullisen kokoinen liberaalipuolue. Miksi ei Suomessa, ovatko suomalaiset tavallista konservatiivisempaa kansaa?
Vastaus: Syyt siihen, miksi Suomen eduskunnassa ja muutaman muun Euroopan maan parlamenteissa ei ole liberaalipuoluetta ovat historiallisia. Suomen eduskunnassa oli edustettuna liberaalipuolue eri nimillä aina vuoteen 1982 asti, ja sen jälkeen vielä hetkisen aikaa 1991-1999.
Vielä vuoden 1975 vaaleissa Liberaalinen Kansanpuolue (LKP) oli Pekka Tarjanteen johdolla voittanut 6,5% äänistä ja yhdeksän kansanedustajaa. Puolueen vaikeudet alkoivat vuonna 1978, jolloin sen puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Itälä (myöhemmän kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän setä).
Itälän päämääränä oli kasvattaa puolueen kokoa, ja tämän saavuttamiseksi aloitettiin ns. "keskiluokkaprojekti". 1970-luku oli vasemmistoradikalismin aikaa, eikä liberalismi ollut muodissa. Työväenluokassa oli vahva luokkatietoisuus, ja sosialististen aatteiden kannatus oli nousussa. LKP:n johdossa ajateltiin, että jos epämuodikkaasta aatteesta päästäisiin eroon ja voitaisiin vedota keskiluokkaan, puolueen kannatus saataisiin nousuun. Niinpä LKP ilmoitti ettei enää ole liberaalinen puolue ja julistautui keskiluokan etujen ajajaksi.
Toisin kuin työväenluokalla, keskiluokalla ei kuitenkaan ole varsinaista luokkatietoisuutta, eikä se äänestä samassa määrin yhtenäisenä ryhmänä tiettyä puoluetta tai puolueita. Kun LKP oli lisäksi kääntänyt selkänsä liberalismille, monet aatteelliset liberaalit käänsivät selkänsä puolueelle, ja sen kannatus putosi vuoden 1979 eduskuntavaaleissa 4,8%:iin ja kansanedustajien määrä neljään, varmasti ansaitustikin.
LKP oli kuitenkin ottanut velkaa Helsingin Haagaan rakennettavaa puoluetaloa ja vaalikampanjaansa varten, ja puoluetuen romahdettua kansanedustajien lukumäärän myötä nuo velat uhkasivat kaatua puoluejohdon niskaan. Vuonna 1982 puoluejohto sopi yhdistymisestä Keskustapuolueeseen, joka lupasi turvata LKP:lle seuraavan vaalikauden aikana tietyn osuuden puoluetuesta, jonka turvin se voisi maksaa velkansa.
Uutinen yhdistymisestä tuli yllätyksenä jopa monille johtaville puolueen jäsenille, jotka saivat kuulla siitä radiosta tai televisiosta. Kaikesta huolimatta puoluehallituksen esitys yhdistymisestä meni läpi puoluekokouksessa Joensuussa. Seuraukset nähtiin vuoden 1983 eduskuntavaaleissa, joissa kannatus romahti 1%:iin ja puolue menetti loputkin kansanedustajansa.
Keskustapuolueen lupaamien rahojen turvin LKP kuitenkin selvisi veloistaan ja erosi Kepusta 1986. Kannatus ei kuitenkaan palannut entiselleen. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa puolue onnistui saamaan yhden kansanedustajan, mutta jo vuoden 1995 vaaleissa Nuorsuomalaiset kahmivat itselleen suurimman osan LKP:n kannatuksesta, jolloin LKP sai tyytyä 0,19% kannatukseen ja menetti ainoan kansanedustajansa.
Tämä ei olisi haitannut, jos Nuorsuomalaiset olisivat täyttäneet liberaalipuolueen paikan Suomen puoluekentällä, mutta valitettavasti uusi puolue jäi yhden vaalikauden tähdeksi, ja menetti molemmat kansanedustajansa jo vuoden 1999 vaaleissa. Nuorsuomalaiset päättivät vapaaehtoisesti lopettaa toimintansa, ja Nuorsuomalaisten äänestäjät ja kannattajat hajosivat eri puolueisiin, eikä LKP saanut menettämäänsä kannatusta takaisin. Koska LKP ei ollut saanut kansanedustajia vuosien 1995 ja 1999 vaaleissa, se poistettiin puoluerekisteristä.
Vuonna 2000 Liberaalinen Kansanpuolue muutti nimensä muotoon Liberaalit. Vuonna 2002 se onnistui keräämään tarvittavat 5000 nimeä ja nousi jälleen puoluerekisteriin. Liberaalien uusin tavoiteohjelma on hyväksytty puoluekokouksessa vuonna 2006.
Onko Suomessa sitten tilaa liberaalipuolueelle? Väittäisin, että on, mutta siitä enemmän seuraavassa kirjoituksessani.
2007-03-13
Liberaalit kasvavat IRC-galleriassa
IRC-gallerian Liberaalit -yhteisö on kasvanut kohinalla. Viime viikon lauantaina sen jäsenmäärä oli vasta 50, tällä hetkellä tätä kirjoittaessani jo 263. Myös IRC-gallerian varjovaaleissa Liberaalit pärjäsivät mukavasti ja saisivat kaksi kansanedustajaa, Mikko Rauhalan Helsingistä ja Riku Mäkirinteen Varsinais-Suomesta.
Toisaalta varjovaaleissa Perussuomalaiset ja Itsenäisyyspuolue saisivat kumpikin 20 kansanedustajaa ja SDP joutuisi tyytymään 19 kansanedustajaan, joten jokainen vetäköön johtopäätöksensä kuinka vertailukelpoinen otos varjovaalien äänestäjäkunta on.
Liberaalit -yhteisössä kuitenkin toistuvat yhä uudestaan tietyt kysymykset, joihin ajattelin vastata tässä blogissa, jotta voisin tulevaisuudessa vastata niihin linkkiviittein.
Toisaalta varjovaaleissa Perussuomalaiset ja Itsenäisyyspuolue saisivat kumpikin 20 kansanedustajaa ja SDP joutuisi tyytymään 19 kansanedustajaan, joten jokainen vetäköön johtopäätöksensä kuinka vertailukelpoinen otos varjovaalien äänestäjäkunta on.
Liberaalit -yhteisössä kuitenkin toistuvat yhä uudestaan tietyt kysymykset, joihin ajattelin vastata tässä blogissa, jotta voisin tulevaisuudessa vastata niihin linkkiviittein.
2007-03-05
Liberaalien vaalimenestys Virossa ja Suomessa
Viron eilinen vaalitulos tuntuu minusta erityisen tyydyttävältä. Viron liberaalipuolue, Reformipuolue, kasvatti äänimääräänsä 17,7 %:sta 27,8 %:iin ja paikkalukuaan 19:sta 31:een, ja nousi siten Viron suurimmaksi puolueeksi.
Reformipuolue on panostanut erityisesti taloudelliseen liberalismiin, mutta ymmärtääkseni arvoliberalismin osalta sillä olisi vielä kehittymisen varaa. Se on mm. kannattanut nollatoleranssia huumepolitiikassa, mutta toisaalta nykyään on ylipäänsä lähes mahdotonta löytää mistään puoluetta, joka olisi aatteellisesti täysin johdonmukainen ja silti yksi maansa merkittävimmistä puolueista, eikä Reformipuolue kuulu tässä suhteessa suinkaan räikeimpiin tapauksiin (vrt. mm. Britannian Labour, Ranskan konservatiivit jne.)
Tasapainon löytäminen tässä suhteessa voi joskus olla hankalaa. Suomessa Liberaalinen Kansanpuolue katosi puoluekartalta 70-luvun lopulla paljolti sen takia, että se julistautui keskiluokan eturyhmäksi ja hylkäsi liberalismin, mikä johti siihen että se menetti viisi yhdeksästä kansanedustajastaan, ja joutui sitten myymään itsensä Kepulle maksaakseen vaalivelkansa. Toisaalta monipuoluejärjestelmä johtaa tilanteeseen, jossa useammat puolueet joutuvat muodostamaan koalitiohallituksen, ja joutuvat siis tekemään kompromisseja.
Näin vaalien alla puolueet kuitenkin yrittävät tarkoituksellisesti erottua toisistaan vedotakseen äänestäjiin, kompromissien aika on vaalien jälkeen. Tämän ovat suuret puolueet ymmärtäneet, ja vielä vähän aikaa sitten vähäisiltä vaikuttaneet erot ovat tuntuneet repeävän lähes ylittämättömiksi, joskin vain väliaikaisesti.
Hieman surullista on mielestäni se, että harrastelijapohjalta toimivissa pienpuolueissa erottumisen tärkeyttä ei ole täysin ymmärretty. Itse kannatan näissäkin vaaleissa Reformipuolueen suomalaista aatteellista veljespuoluetta Liberaaleja, mutta en ole kovin toiveikas sen menestymismahdollisuuksien suhteen. Vaikka puolueen tavoiteohjelma erottuu selvästi edukseen (olenhan ollut itse osallisena sen kirjoittamiseen;-) ), ei puolue ole kyennyt hyödyntämään sitä vähäistä mediahuomiota jota se on saanut.
Pienpuolueiden TV-tentissä, joka oli todennäköisesti Liberaalien ainoa tilaisuus päästä edes hetkeksi ruutuun näissä vaaleissa, puolueen edustaja pyrki pikemminkin vähättelemään puolueen eroa muihin kuin korostamaan sitä. Kun haastattelija kysyi ohjelmassa mainituista tavoitteista poistaa asevelvollisuus ja antaa samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeus, puolueen edustaja sanoi, että tavoiteohjelmaa voi nyt tulkita niin monella tavoin.
Minusta Liberaalien tavoiteohjelma on näissä kysymyksissä melko selkeä, ja vaalikoneissa monet puolueen ehdokkaista ovat selvästi erottuneet ja tulleet minulla kärkeen, mutta tuollainen mitäänsanomaton ympäripyöreys ei herätä luottamusta niissä jotka kannattavat Liberaalien tavoitteita, eikä varmasti kuitenkaan tuo puolueelle myöskään niiden ääniä, jotka vastustavat niitä. Muutama puolueaktivisti joka istui vaalitentin yleisössä pyrki puolustelemaan minulle puolueen edustajaa sillä, että tämä pyrki muka esiintymään yhteistyökykyisenä ja välttämään turhaa vastakkainasettelua. Vastakkainasettelun aika on kuitenkin ohi vasta vaalien jälkeen, kuten menestyneemmissä puolueissa onkin tajuttu.
No, aion kaikesta huolimatta edelleenkin äänestää Liberaaleja, joskin sellaista ehdokasta joka on selkeämmin sitoutunut puolueen tavoitteisiin kuin sitä TV-tentissä edustanut henkilö. Mutta entä ne potentiaaliset Liberaalien äänestäjät, jotka eivät tunne puolueen ehdokkaita henkilökohtaisesti ja ovat kuulleet sen tavoitteista vain tuon lyhyen maininnan, jonka senkin TV-tentissä esiintynyt edustaja dementoi? Äänestävätkö he Liberaaleja? Puolueen ainoa toivo lienee, että he eivät katsoneet TV-tenttiä ja löytävät puolueen ja sen ehdokkaat jonkin vaalikoneen kautta.
Viime eduskuntavaalien jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistiin vaalikoneiden tulokset. Jos jokainen olisi äänestänyt hänelle vaalikoneen mukaan parhaiten sopivaa ehdokasta, olisivat Liberaalit saaneet seitsemän kansanedustajaa. Tietenkään vaalikoneet eivät anna aina oikeaa tulosta, mutta jos kysymykset ovat sellaisia joita äänestäjät oikeasti pitävät tärkeinä, uskon että niiden tulokset keskimäärin vastaavat aika hyvin todellisuutta.
Valitettavasti äänestäjät taktikoivat, ja äänestävät sellaista puoluetta ja ehdokasta, jolla uskovat olevan mahdollisuuksia tulla valituksi, eivätkä sitä joka todellisuudessa vastaa parhaiten heidän näkemyksiään. Kun riittävän moni äänestäjä taktikoi, niin vaalitulos todella alkaa vastata niitä odotuksia, joita äänestäjillä on sen suhteen, millä puolueilla ja ehdokkailla on läpimenemisen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa medialla on merkittävä rooli, sillä se pitkälti luo nuo odotukset antamalla tilaa lähinnä vain niille puolueille ja ehdokkaille, jotka jo ovat vallan kahvassa.
Ehkäpä ainoa keino saada mieleisensä vallanpitäjät on muuttaa Viroon?
Reformipuolue on panostanut erityisesti taloudelliseen liberalismiin, mutta ymmärtääkseni arvoliberalismin osalta sillä olisi vielä kehittymisen varaa. Se on mm. kannattanut nollatoleranssia huumepolitiikassa, mutta toisaalta nykyään on ylipäänsä lähes mahdotonta löytää mistään puoluetta, joka olisi aatteellisesti täysin johdonmukainen ja silti yksi maansa merkittävimmistä puolueista, eikä Reformipuolue kuulu tässä suhteessa suinkaan räikeimpiin tapauksiin (vrt. mm. Britannian Labour, Ranskan konservatiivit jne.)
Tasapainon löytäminen tässä suhteessa voi joskus olla hankalaa. Suomessa Liberaalinen Kansanpuolue katosi puoluekartalta 70-luvun lopulla paljolti sen takia, että se julistautui keskiluokan eturyhmäksi ja hylkäsi liberalismin, mikä johti siihen että se menetti viisi yhdeksästä kansanedustajastaan, ja joutui sitten myymään itsensä Kepulle maksaakseen vaalivelkansa. Toisaalta monipuoluejärjestelmä johtaa tilanteeseen, jossa useammat puolueet joutuvat muodostamaan koalitiohallituksen, ja joutuvat siis tekemään kompromisseja.
Näin vaalien alla puolueet kuitenkin yrittävät tarkoituksellisesti erottua toisistaan vedotakseen äänestäjiin, kompromissien aika on vaalien jälkeen. Tämän ovat suuret puolueet ymmärtäneet, ja vielä vähän aikaa sitten vähäisiltä vaikuttaneet erot ovat tuntuneet repeävän lähes ylittämättömiksi, joskin vain väliaikaisesti.
Hieman surullista on mielestäni se, että harrastelijapohjalta toimivissa pienpuolueissa erottumisen tärkeyttä ei ole täysin ymmärretty. Itse kannatan näissäkin vaaleissa Reformipuolueen suomalaista aatteellista veljespuoluetta Liberaaleja, mutta en ole kovin toiveikas sen menestymismahdollisuuksien suhteen. Vaikka puolueen tavoiteohjelma erottuu selvästi edukseen (olenhan ollut itse osallisena sen kirjoittamiseen;-) ), ei puolue ole kyennyt hyödyntämään sitä vähäistä mediahuomiota jota se on saanut.
Pienpuolueiden TV-tentissä, joka oli todennäköisesti Liberaalien ainoa tilaisuus päästä edes hetkeksi ruutuun näissä vaaleissa, puolueen edustaja pyrki pikemminkin vähättelemään puolueen eroa muihin kuin korostamaan sitä. Kun haastattelija kysyi ohjelmassa mainituista tavoitteista poistaa asevelvollisuus ja antaa samaa sukupuolta oleville pareille adoptio-oikeus, puolueen edustaja sanoi, että tavoiteohjelmaa voi nyt tulkita niin monella tavoin.
Minusta Liberaalien tavoiteohjelma on näissä kysymyksissä melko selkeä, ja vaalikoneissa monet puolueen ehdokkaista ovat selvästi erottuneet ja tulleet minulla kärkeen, mutta tuollainen mitäänsanomaton ympäripyöreys ei herätä luottamusta niissä jotka kannattavat Liberaalien tavoitteita, eikä varmasti kuitenkaan tuo puolueelle myöskään niiden ääniä, jotka vastustavat niitä. Muutama puolueaktivisti joka istui vaalitentin yleisössä pyrki puolustelemaan minulle puolueen edustajaa sillä, että tämä pyrki muka esiintymään yhteistyökykyisenä ja välttämään turhaa vastakkainasettelua. Vastakkainasettelun aika on kuitenkin ohi vasta vaalien jälkeen, kuten menestyneemmissä puolueissa onkin tajuttu.
No, aion kaikesta huolimatta edelleenkin äänestää Liberaaleja, joskin sellaista ehdokasta joka on selkeämmin sitoutunut puolueen tavoitteisiin kuin sitä TV-tentissä edustanut henkilö. Mutta entä ne potentiaaliset Liberaalien äänestäjät, jotka eivät tunne puolueen ehdokkaita henkilökohtaisesti ja ovat kuulleet sen tavoitteista vain tuon lyhyen maininnan, jonka senkin TV-tentissä esiintynyt edustaja dementoi? Äänestävätkö he Liberaaleja? Puolueen ainoa toivo lienee, että he eivät katsoneet TV-tenttiä ja löytävät puolueen ja sen ehdokkaat jonkin vaalikoneen kautta.
Viime eduskuntavaalien jälkeen Helsingin Sanomissa julkaistiin vaalikoneiden tulokset. Jos jokainen olisi äänestänyt hänelle vaalikoneen mukaan parhaiten sopivaa ehdokasta, olisivat Liberaalit saaneet seitsemän kansanedustajaa. Tietenkään vaalikoneet eivät anna aina oikeaa tulosta, mutta jos kysymykset ovat sellaisia joita äänestäjät oikeasti pitävät tärkeinä, uskon että niiden tulokset keskimäärin vastaavat aika hyvin todellisuutta.
Valitettavasti äänestäjät taktikoivat, ja äänestävät sellaista puoluetta ja ehdokasta, jolla uskovat olevan mahdollisuuksia tulla valituksi, eivätkä sitä joka todellisuudessa vastaa parhaiten heidän näkemyksiään. Kun riittävän moni äänestäjä taktikoi, niin vaalitulos todella alkaa vastata niitä odotuksia, joita äänestäjillä on sen suhteen, millä puolueilla ja ehdokkailla on läpimenemisen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa medialla on merkittävä rooli, sillä se pitkälti luo nuo odotukset antamalla tilaa lähinnä vain niille puolueille ja ehdokkaille, jotka jo ovat vallan kahvassa.
Ehkäpä ainoa keino saada mieleisensä vallanpitäjät on muuttaa Viroon?
Tervetuloa!
Päätin perustaa uuden suomenkielisen ja vapaamielisen (=liberaalisen) blogin pidettyäni pitkän tauon ensimmäisestä blogistani. Sen tarkoitus on täydentää jo olemassa olevia suomenkielisiä liberaalisia instituutioita, ei kilpailla niiden kanssa.
Kutsun tänne seurakseni muita samanmielisiä, jotka ymmärtävät liberalismin velvoittavuuden myös silloin, kun jonkun naama, ihonväri, sukupuoli, sukupuolinen suuntautuneisuus, kieli, tai muu satunnainen tekijä ei satu miellyttämään.
Tarkoituksenani on kirjoittaa tänne vain suomeksi, ja jos herätän jossain vaiheessa myös vanhan blogini henkiin, tulen kirjoittamaan sinne vain englanniksi. Tämä on varmasti monien jompaakumpaa kieltä taitamattomien lukijoiden mielestä parannus, sillä sain aiemmasta blogistani silloin tällöin palautetta, että osa posteista oli kirjoitettu "väärällä" kielellä.
Tervetuloa!
Patrick Uotinen
Kutsun tänne seurakseni muita samanmielisiä, jotka ymmärtävät liberalismin velvoittavuuden myös silloin, kun jonkun naama, ihonväri, sukupuoli, sukupuolinen suuntautuneisuus, kieli, tai muu satunnainen tekijä ei satu miellyttämään.
Tarkoituksenani on kirjoittaa tänne vain suomeksi, ja jos herätän jossain vaiheessa myös vanhan blogini henkiin, tulen kirjoittamaan sinne vain englanniksi. Tämä on varmasti monien jompaakumpaa kieltä taitamattomien lukijoiden mielestä parannus, sillä sain aiemmasta blogistani silloin tällöin palautetta, että osa posteista oli kirjoitettu "väärällä" kielellä.
Tervetuloa!
Patrick Uotinen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)